Varsovan matkat

Miltä kuulostaisi loma historian ja mahdollisuuksien äärellä? TravelBird ja kiehtovat Varsovan matkat mahdollistavat ikimuistoiset hetket!
Valitse lähtöpäivä
3 tarjousta
Parhaimmat tarjouksemme, matkailijalta matkailijalle

Etsi lisää

Euroopan sydämessä sijaitseva Varsova oli pitkään matkailijoille vieras matkakohde, mutta nykyään Puolan jatkuvasti kehittyvän ja historiallisen pääkaupungin viehätys kasvaa vuosi vuodelta entistä suuremmaksi.

1,7 miljoonan asukkaan värikäs Varsova on kiehtova matkakohde ympäri vuoden. Historian pysäyttävät tapahtumat ovat muokanneet kaupunkia valtavalla otteella, mikä on edelleen nähtävissä Varsovan katukuvassa. Varsova kuitenkin elpyy ja monipuolistuu hiljalleen tehden kaupungista erittäin mielenkiintoisen matkakohteen. Varsovan matkat sopivatkin historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille, mutta jokainen matkailija löytää vaikuttavien nähtävyyksien, tunnelmallisten kujien, monipuolisten ravintoloiden ja upeiden puistojen keskeltä itselleen mieluista tekemistä.

Erilaiset Varsova matkat ovat suosittuja suomalaisten keskuudessa, sillä kaupunki on sijainniltaan yksi Suomen lähimmistä pääkaupungeista. Matka Varsovaan kestää nimittäin lentäen noin puolitoista tuntia. Varsova on erinomainen kohde kaupunkilomalle, sillä kaikki matkailijan kannalta mielenkiintoinen sijaitsee vanhassakaupungissa ja sen lähiympäristössä. Näin ollen matkailija voi vain pakata hyvät kengät laukkuun ja kävellä nähtävyyksiltä toisille.

Uudelleenrakennettu Varsova
Historian havinan voi tuntea kaikkialla kaupungissa.
Toisen maailmansodan aikana Varsova pommitettiin traagisesti lähes maan tasalle. Nykyään uudelleenrakennettu kaupunki muistuttaa menneisyydestään kiehtovalla tavalla.

Kaupungin historia on tärkeä osa Varsovan viehätysvoimaa. Varsovan matkat vievätkin matkailijan aikamatkalle menneisyyteen arkkitehtuurin ja museoiden avulla. Historiallisten nähtävyyksien vastakohdaksi kaupunkiin on noussut moderneja rakennuksia, mikä tekee Varsovan katukuvasta kiehtovan kokonaisuuden. Matkat Varsovaan ovat kysyttyjä eristyisesti upean Stare Miaston eli vanhankaupungin vuoksi. Varsovan värikäs vanhakaupunki tuhottiin nimittäin täysin toisen maailmansodan aikana, jonka jälkeen se on entisöity upeasti alkuperäiseen loistoonsa. Vanhassakaupungissa voisi viettää koko päivän kävellen pitkin tunnelmallisia kujia ihaillen lumoavan kauniita rakennuksia, mutta alueelta löytyy myös valtavasti muita mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Esimerkiksi Plac Zamkowy -aukion reunalla sijaitseva kuninkaanlinna vie matkailijan historian maailmaan. 1200-luvulla rakennettu linna kärsi koko alueen tavoin toisen maailmansodan pommituksista, mutta nykyään matkailijat voivat tutustua kauniisti entisöityyn rakennukseen pientä pääsymaksua vastaan. Kuninkaanlinnan lisäksi alueen merkittävä nähtävyys on myös 1400-luvulta peräisin oleva Pyhän Johanneksen katedraali. Sen sijaan lähihistorian traagisia tarinoita voi kuunnella erilaisissa museoissa, joista tunnetuin on Varsovan historiasta kertova Muzeum Warszawy. Historian täyteisen päivän jälkeen on ihana rentoutua vanhankaupungin viihtyisissä ravintoloissa ja kahviloissa.

Toinen mielenkiintoinen nähtävyys Varsovassa on kuninkaanlinnan edustalla sijaitsevalta aukiolta lähtevä neljän kilometrin mittainen Trakt Królewski eli Kuninkaallinen tie, jonka varrelta löytyy useita nähtävyyksiä. Matkailija voi ihailla esimerkiksi presidentin virka-asuntona toimivaa Radziwill-palatsia, Pyhän Annan kirkkoa, Kopernikuksen kuuluisaa patsasta sekä Pyhän ristin kirkkoa, jonka yhdessä pilarissa uinuu säveltäjä Chopinin sydän. Matkan varrelle mahtuu myös erilaisia museoita, hyviä ravintoloita ja laadukkaita kauppoja. Tie päättyy Łazienkin puistoon, jossa matkailija voi nauttia niin virkistävästä ympäristöstä kuin myös mielenkiintoisista nähtävyyksistä. Puistossa sijaitsee nimittäin veden päällä sijaitseva Puolan viimeisen kuninkaan palatsi sekä näyttävä Chopinin patsas.

Hyviä asioita tapahtuu niille, jotka odottavat.

Parempia asioita tapahtuu niille, jotka matkustavat.

– Tuntematon
Ostoksia ja huveja
Varsovan matkat sopivat myös shoppailun ystäville.
Varsovaa ei ehkä ensimmäisenä yhdistetä shoppailuun, mutta nykyaikaistunut kaupunki tarjoaa valtavasti ostoskeskuksia ja laadukasta muotia.

Viime vuosina Varsova on kehittynyt erinomaiseksi shoppailukohteeksi. Vanhastakaupungista matkailija löytää uniikkeja putiikkeja ja hienoja käsitöitä, kun taas monipuoliset ostoskeskukset ja muotiliikkeet sijaitsevat hieman vanhankaupungin ulkopuolella. Paras alue shoppailuun on Nowy Świat -katu ja sen sivukadut. Alueella matkailija voi tehdä ostoksia huippuluokan vaateliikkeissä ja laadukkaissa putiikeissa. Muodin lisäksi kadun varrelta löytyy erilaisia liikkeitä kirjakaupoista urheilukauppoihin. Hyviä löytöjä voi tehdä myös Plac Defilad -aukion ympärillä, sillä Varsovan uudessa ydinkeskustassa sijaitsevat monet kansainväliset ketjuliikkeet ja monipuoliset ostoskeskukset. Sen sijaan mielenkiintoinen kokemus on vierailla päärautatieaseman ympärillä sijaitsevissa maanalaisissa alikulkukäytävissä, joissa pienet myyntipisteet myyvät tuotteita laidasta laitaan.

Hyvä ruoka kruunaa loman
Mitä olisi Varsova matka ilman hyvää ruokaa?
Varsovan matkat mahdollistavat ihanat herkutteluhetket.

Varsovasta löytyy ravintoloita jokaiseen makuun. Erinomaisten shoppailumahdollisuuksien lisäksi Nowy Świat -katu loistaa myös monipuolisten ravintoloiden saralla. Kadun varrelta löytyy mitä erilaisimpia ravintoloita, kahviloita ja pikaruokapaikkoja. Näin ollen nälkä ei varmasti vaivaa matkan aikana ketään. Myös vanhastakaupungista löytyy hyviä ruokapaikkoja ja tunnelmallisia kahviloita. Puolalainen ruoka ei ole tunnettu keveydestään, ja suuria, lihavoittoisia annoksia onkin mahdollista saada useasta paikasta. Perinteiset annokset ovat kuitenkin saaneet kaverikseen kevyet ja kasvispainoitteiset vaihtoehdot, joita on saatavilla lähes jokaisesta ravintolasta. Myös kansainvälisiä herkkuja tarjoavat ravintolat ovat nousseet värittämään Varsovan katukuvaa. Matkailijan kannattaa kuitenkin maistaa paikallisen keittiön aarteita. TravelBird suosittelee tutustumaan raviolin kaltaisiin pierogeihin erikoistuneisiin ravintoloihin, joita löytyy ympäri kaupunkia. Maistamisen arvoisia puolalaisia herkkuja ovat myös kaalikääryleet eli golabkit ja kapusniak-kaalikeitto.