fav_idlehelp_center_iconicon planelogo boxquestion_icon
2 tarjousta

Valencia

Lähde TravelBird-lomalle aurinkoiseen Espanjaan! Koe hurmaava Valencia ja ihastu siihen ikiajoiksi.
Tarjousta
2 tarjousta
2 tarjousta
Suodattimet Tyhjennä

Valencian itsehallintoalue sijaitsee Länsi-Espanjassa, Valencianlahden rannalla. Valenciassa asuu yli 5,1 miljoona ihmistä, joista suurin osa asuu samannimisessä pääkaupungissa.

Valencian itsehallintolaissa sanotaan, että valencialaiset muodostavat oman kansallisuutensa, jonka juuret vievät 1200-luvun Espanjaan. Valencian alue kuului 1100–1700-luvuilla Aragonian kruunun valtioliittoon, mutta jo silloin sillä oli itsehallinto-oikeus. Valencia koki kultakautensa 1400-luvulla, jolloin siitä tuli valtioliiton taloudellinen ja kulttuurillinen keskus. 300 vuotta myöhemmin alue menetti itsenäisyytensä 1700-luvun alussa käydyn Espanjan perimyssodan seurauksena, mutta 1800-luvun lopussa kansallisaate sai jälleen tuulta alleen, ja niin syntyi nykyään tuntemamme Valencian itsehallintoalue.

Valenciassa puhutaan valencian kieltä, jota yleisesti pidetään katalaanin murteena. Valencialaiset ovat kuitenkin ylpeitä espanjan rinnalla käytettävästä kielestään, eivätkä aina hyväksy sen kutsumista murteeksi. Valenciaa käytetään niin hallinnollisessa järjestelmässä kuin myös kouluissa.

Valencian maakunnat

Koe rannikko aina pohjoisesta etelään ja vieraile kaikissa maakunnissa.

Valencia ilahduttaa monipuolisuudellaan. Upea luonto hurmaa välimerellisyydellään ja kaupungit viehättävät arkkitehtuurinsa eklektisyydellä.

Valencian itsehallintoalueeseen sisältyy kolme maakuntaa: Alicante, Castellón sekä Valencia. Maakunnista pohjoisimmassa, Castellónissa, asuu yli 600 000 ihmistä. Kiinnostavan pääkaupungin Castellón de la Planan lisäksi Castellónista löytyy paljon muutakin nähtävää. Luonnon muovaamat San Josén luolat hurmaavat maanalaisella joellaan ja upeat Peñíscolan ja Morellan linnat ihastuttavat monumentaalisuudellaan. Benicatón roomalaisaikaiset rauniot sekä Nulesin kirkkorakennusten arkkitehtuuri houkuttelevat matkailijoita kaukaakin. Appelsiinipuutarhojen ympäröimä Burriana sekä karnevaaleistaan tunnettu Vinaròs tarjoavat matkailijoille paljon mielenkiintoista nähtävää arkkitehtuurinsa puolesta. Sen sijaan Castellónin auringosta sekä merestä voi nauttia Marina d’Orin sekä Renegán rannoilla.

Valencian maakunta sijaitsee Castellónin ja Alicanten maakuntien välissä. Valenciassa asuu jopa yli 2,5 miljoonaa ihmistä, enemmän kuin muissa itsehallintoalueen maakunnissa. Vuoristoiseen Valenciaan mahtuu suuria jokia, kuten Palancia ja Serpis, useita tasankoja sekä dyynejä. Maakunnan tasangoilla kasvatetaan oliiveja, mulperimarjoja, orjanlaakereita sekä appelsiineja. Valenciasta löytyy myös riisipeltoja, joiden sato yleensä kulutetaan maakunnassa ja lisäksi pieniä määriä riisiä saatetaan myydä Kastiliaan tai Andalusiaan. Pääkaupunki Valencian lisäksi alueelta löytyy paljon muuta mielenkiintoista nähtävää. Buñolin kylässä vietetään maailmankuulua tomaattisotaa joka vuoden elokuussa. Plaza del Pueblo -aukio täyttyy tuhansista ihmisistä, jotka riemuitsevat La Tomatina -juhlassa. Rannikkokaupunki Cullera taas kiehtoo kävijänsä niin rannallaan kuin myös historiallisilla nähtävyyksillään, kuten 1200-luvun linnalla, 1400-luvun vahtitornilla sekä muinaisilla luolamaalauksilla. Upeita rantamaisemia voi ihailla myös Gandíassa, josta löytyy 11 kilometrin pituudelta hiekkaista rannikkoa. Lähempänä Castellónia, noin 100 kilometrin päässä Gandíasta voi vierailla muinaisessa Saguntossa, jossa pääse näkemään 200-luvulla eaa. käydyn toisen puunilaissodan miljöötä.

Valencian maakunnista eteläisin, Alicante tai toiselta nimeltään Costa Blanca, on Espanjan neljänneksi asutuin maakunta lähes kahdella miljoonalla asukkaallaan. Alicantesta löytyy itsehallintoalueen kaksi suurta kaupunkia, pääkaupunki Alicante ja palmuistaan tunnettu Elche. Elchestä löytyy peräti 70 000 palmua, jotka tekevät kaupunkiretkestä eräänlaisen puutarhaseikkailun. Rantalomailuun voi taas syventyä suosituissa Torreviejassa ja Benidormissa. Ensimmäisestä löytyy niin historiallisia nähtävyyksiä ja museoita kuin myös puistoja, rantoja sekä luolia. Jälkimmäinen taas on mahtava lomakaupunki hurmaavine pilvenpiirtäjineen. Noin 30 kilometrin päässä Torreviejasta sisämaahan löytyy Orihuela, upean vuoriston juurella sijaitseva kaupunki, josta löytyy keskiaikaisia nähtävyyksiä, kuten upea katedraali sekä arabien vallan aikainen linna. Valenciasta on myös helppo toteuttaa matkat Ibizalle, sillä elämää täynnä oleva suosikkisaari sijaitsee maantieteellisesti lähes Valencian edustalla.

Valencian kaupunki

Paellan synnyinkaupunki viehättää herkullisuudellaan.

Madridin matkat vievät Espanjan suurimpaan kaupunkiin, ja Barcelonan matkat toisiksi suurimpaan. Espanjan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Valenciassa riittää kuitenkin yhtä lailla kiehtovaa nähtävää.

Valencia perustettiin 130-luvulla, minkä jälkeen kaupunki on kokenut useita vallanvaihdoksia. 700-luvulla kaupunki koki islamilaisen kulttuurin vaikutuksen maurien ja muiden vallattua kaupungin. 1200-luvulla kaupunki siirtyi taas kristittyjen hallintaan, kun Aragonian kuningas Jaakko I valloitti Valencian Baleaarien saarten lisäksi. Vuosisatoja myöhemmin, vuosina 1936 ja 1937, Valencia toimi Espanjan toisen tasavallan pääkaupunkina.

Yksi nyky-Valencian mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä on Ciutat de les Arts i de les Ciències eli Valencian taide- ja tiedekeskus. Arkkitehtuurillaan hurmaavasta keskuksesta löytyy muun muassa silmältä näyttävä elokuvateatteri, valaan luurankoa muistuttava tiedemuseo sekä uskomaton L'Oceanogràfic-akvaario, jossa asustaa noin 500 eri eläinlajia.

Valencian vanhankaupungin El Carme -kaupunginosasta löytyy niin hurmaavaa historiallista ympäristöä kuin myös trendikkäitä kahviloita, joissa voi rentoutua tutkimusmatkan aikana. Valencian La Seu -katedraalissa säilytetään Pyhäksi Maljaksi kutsuttua pikaria, jonka uskotaan olleen Jeesuksen käsissä viimeisen ehtoollisen aikana. Dramaattisuutta lisäävät kirkon seinillä olevat Francisco Goyan maalaukset. Katedraalin kirkkotornista pääsee myös ihailemaan kaupunkinäkymiä.

Silkin myyntiä varten 1400-luvulla rakennettu Lonja de la Seda -rakennusryhmä viehättää matkailijoita monumentaalisuudellaan. Jokaisen matkailijan on koettava myös rakennusryhmän vieressä sijaitseva kauppahalli, josta löytyy runsaasti tuoreita hedelmiä, vihanneksia, lihaa sekä kalaa. Vuonna 1928 avattu kauppahalli on yksi Euroopan vanhimmista edelleen toimivista kauppahalleista. Museoista Valenciassa kannattaa vierailla Lladrón posliinimuseossa ja -tehtaassa sekä Valencian historiamuseossa.

Valencian maailmankuulu Las Fallas -festivaali hurmaa osallistujansa joka vuosi. Vahamassasta ja puusta valmistettujen patsaiden polttaminen on vaikuttava näky. Juhlan aikana nähdään satoja veistoksia, joista suurimmat voivat olla useamman kerroksen korkuiset. Viikon kestävät festivaalit näkyvät ja kuuluvat, sillä jokaisena festivaalipäivänä nähdään kauniita ilotulituksia kolme kertaa päivässä. Viikon lopuksi fallasit eli patsaat poltetaan aloittaen pienistä ja päättyen suurimpiin. Jos matkailija vierailee Valenciassa muulloin kuin festivaalien aikana, on mahdollista saada käsitys juhlasta Las Fallas -museoissa, kuten Museo Fallerossa tai Museo de Artistas Fallerosissa.

Kulttuurinähtävyyksien lisäksi Valenciassa voi rentoutua rannalla. Kaupungista ja sen läheisyydestä löytyykin useita rantoja, joilla on mukavaa viettää kesäisiä lomapäiviä. Kuuman rantahiekan lisäksi lämpöä voi kokea päiväretkellä kuumissa lähteissä, jotka sijaitsevat noin 90 kilometriä Valenciasta pohjoiseen. Upeat lähteet ilahduttavat matkailijoita ympäri vuoden 25-asteisella lämpötilallaan sekä henkeäsalpaavalla ympäristöllään.

Ateriointia valencialaisittain

Valencialaisittain sanottuna arròs on riisi.

Valenciassa kasvatetaan ja syödään paljon riisiä, joka onkin monen ruoan peruselementti.

Suosituimpia riisiruokia ovat muun muassa arròs negre, arròs amb costra, arròs a banda ja arròs caldós. Arròs negre eli musta riisi saa värinsä mustekalan musteesta. Riisiin lisätään myös mustekalaa, valkosipulia, paprikaa, oliiviöljyä sekä kalalientä. Arròs amb costra saa rapean kuorensa kananmunasta, joka peittää herkullisen nakkitäytteen. Arròs a banda taas on kalaliemessä keitetty riisi, jota tarjotaan aiolikastikkeen kera. Arròs caldós valmistetaan keittämällä riisiä lihaliemessä sekä lisäämällä mereneläviä. Arròs caldósin rakenne voi vaihdella ja muistuttaa niin risottoa kuin myös riisikeittoa ja paellaa.

Juomista Valenciassa nautitaan esimerkiksi manteleista tai riisistä valmistettua horchataa, jota nautitaan farto-leivonnaisten kera. Väkevimmistä juomista pitävät voivat nauttia alueella valmistettavaa kahvilikööriä tai väkevää mistela-viiniä. Paikallisista juomista kuuluisa on myös Agua de València -cocktail, johon tulee cavaa tai samppanjaa, appelsiinimehua, vodkaa sekä giniä.

Valencialaisia jälkiruokia nautitaan etenkin erilaisten juhlallisuuksien aikana. Suurin osa näistä herkuista on peräisin arabialaisten vallan ajoilta. Yksi tällaisista makeisista on maailmankuulu Xixonan kaupungissa valmistettava turrón-nougat, jota nautitaan etenkin joulun aikaan. Peladilla on taas kovakuorinen sokeroitu mantelimakeinen, jota nautitaan juhlapäivinä, esimerkiksi juhliessa kastetta. Mantelia käytetään myös arnadín valmistuksessa. Arnadí on kurpitsasta valmistettava makeinen, johon lisätään sokeria, mantelijauhoa ja kananmunan keltuaisia. Herkku viimeistellään maustamalla se kanelilla sekä sitruunalla.

Voimmeko auttaa? Löydä vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Siirry asiakastukeen