Valitse lähtöpäivä
50 tarjousta

Parhaimmat tarjouksemme, matkailijalta matkailijalle

Etsi lisää

1960-luvulla Suomessa kasvattivat suosiotaan rock, humppa ja tango. Samaan aikaan maahan saapuivat myös charter-lennot, jotka veivät monet suomalaiset etelään.

Suomessa seuramatkoja etelään alettiin järjestää vuonna 1949. Tuona aikana matkailu oli kallista, joten kovin moni suomalainen ei päässyt matkustamaan etelässä. Matkojen kesto oli melko pitkä, sillä oli tyypillistä, että ne kestivät 2–3 viikkoa. Tällaiset seuramatkat olivat turvallinen tapa aloittaa ulkomaihin tutustuminen, sillä ne järjestettiin suomen kielellä. Näin matkailijoiden ei tarvinnut vaivautua opettelemaan uusia kieliä, eikä pelätä joutuvansa tilanteeseen, jossa he jäisivät yksin ja kielitaidottomina. Matkat taitettiin hyvässä yhteishengessä lauleskellen yhteislauluja.

Seuramatkojen matkakohteina olivat yleensä Länsi- ja Etelä-Eurooppa. Pikkuhiljaa ihmisten tulot ja vapaa-ajan määrä sekä merkitys kasvoivat. Etelänmatkat helpottuivat ja halpenivat suuremman kysynnän sekä paremman tarjonnan vuoksi. 1950-luvun edetessä suomalaisten suosikkimaiksi muodostuivat Espanja ja Italia. 1950–60-lukujen vaihteessa suihkumatkustajakoneet ilmestyivät kuvioihin ja matkailu alkoi olla mahdollista yhä suuremmalle joukolle suomalaisia. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa laaja joukko suomalaisia pääsi haaveilemalleen etelänlomalle ja ylipäätään uskalsi haaveilla etelänmatkoista.

1960-luvun puoleen väliin mennessä suomalaisten suosikista, Espanjasta, tuli ehdoton ykkönen matkailussa. Espanja ohitti suosiossaan jopa Italian sekä Ranskan. 1960-luvulla suomalaisten uusiksi suosikeiksi Espanjan rinnalle muodostuivat Kreikan saaret: Rodos, Kreeta ja Kos. 1970-luvulla suomalaiset löysivät Portugaliin. Samalla vuosikymmenellä suomalaiset löysivät tiensä Eurooppaa kaukaisempiin kohteisiin, kuten Keniaan ja Thaimaahan. Hauska yksityiskohta jälkimmäiseen kaukokohteeseen liittyen: suomalaiset pääsivät Thaimaan matkoille jopa ennen ruotsalaisia!

1990-luvulla suomalaiset niin sanotusti löysivät Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan, erityisesti Tunisian ja Israelin. Seuraavalla vuosituhannella matkustamisesta tuli jokamiehen oikeus ja matkailijat suuntasivat ympäri maailmaa, etenkin Aasiaan sekä Väli- ja Etelä-Amerikkaan, eli mahdollisimman kaukaisiin kohteisiin. Kuitenkin Espanja on säilyttänyt suosionsa suomalaisten keskuudessa, sillä se on tuttu kohde, jonne pääseminen ei kestä kuutta tuntia pidempää. Tämän ollaan huomattu olevan kriittinen raja matkailijoiden mielestä.

Aika ei ole absoluuttinen määre
Puhutaanpa eri kulttuurien aikakäsitteestä.
Pohjoisissa länsimaissa aikataulu määrittää tahdin, ja asiat tehdään yksi kerrallaan. Etelä-Euroopassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa taas tehdään monta asiaa yhtä aikaa, ja aikataulun määrittää vallitseva tilanne.

Länsimaisessa kulttuurissa ihminen on sidoksissa tarkkaan aikatauluun, tai paremmin sanottuna aika pitää ihmisiä käsissään. Pitää mennä, tehdä ja saavuttaa. Aikaa mitataan, tuhlataan ja säästetään. Se on ikään kuin jana, jolla on alku ja loppu. Aika menee ohi nopeasti. Sitä kuluu, vaikkei sitä tieten tahtoen kuluttaisi. Luulemme, että jokainen sekuntiviisarin liikahdus on todiste siitä, että aika kuluu silmiemme edessä ja että se on absoluuttinen määre, vaikka Newtonin mukaan voimme havaita vain suhteellisen ajan, emmekä todellista, absoluuttista aikaa. Ajan ajatellaan olevan meidän omistuksessamme, sillä kun joku on myöhässä, häntä kutsutaan aikavarkaaksi.

Etelän maissa, Etelä-Euroopan, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan alueella aika ei ole herra, vaan se on menettänyt herruutensa verrattuna oloihinsa länsimaissa. Aikaa manipuloidaan, muokataan ja venytetään. Ajan käsite ja aikataulut voidaan hylätä, jos tarve sitä vaatii. Ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, että tapaaminen ylipäätään tapahtuu ja saavutetaan hyvät tulokset, ei siihen, että se tapahtuu ajallaan. Aikavarkaan käsitettä ei liiemmin käytetä, ja jos joku sellaiseksi haluttaisiin nimetä, niin hänenkin tekonsa oikeutuksekseen löydettäisiin jokin hyvä syy.

Olemme kaikki kulttuuriemme muovaamia yksilöitä ja yhteiskunnan kasvatteja. Ei taistella aikakäsitystemme paremmuudesta etelän kanssa, vaan hyväksytään erilaisuutemme ja opitaan toisiltamme. Etelänmatkat opettavat elämästä.

Perhonen ei laske kuukausia, vaan hetkiä, ja sillä riittää aikaa.

– Rabindranath Tagore
Hillitse stressiä pusuilla!
Monesti pärjäät sanattomallakin viestinnällä.
Muiskis moiskis! Kun matkustaa ulkomaille, täytyy olla varautunut siihen, että suudelmat eivät aina merkitse lemmentunnustusta, vaan kevyet poskisuudelmat voivat merkitä tervehdystä tai hyvästelyä.

Poskisuudelmia ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä kyseessä on enemmänkin kevyt poskihipaisu, eikä sen ole tarkoitus jättää jälkiä pusuteltavan poskelle. Kuinka monta kertaa suudellaan ja mille poskelle, vaihtelee maittain. Lisäksi poskien suutelujärjestys vaihtelee ja suudelmaa voidaan täydentää halauksella. Esimerkiksi Ranskassa suudellaan ensin vasemmalle ja sitten kaksi kertaa oikealle poskelle. Italiassa taas aloitetaan oikealta poskelta ja suudellaan kaksi kertaa. Espanjassa ja Portugalissa muiskautetaan molemmille poskille aloittaen vasemmasta.

Poskisuudelmat ovat siis yleisiä Etelä- ja Keski-Euroopassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Etelänmatkat vievät sinut juuri näihin kohteisiin. Suomessakin saadaan enemmän ja enemmän vaikutteita muilta mailta, ja nuoret saattavat poskisuudella toisiaan tavatessaan ja erotessaan. Tavallisesti Suomessa suudellaan vain yhdelle poskelle, joka on yleensä oikea. Ei kuitenkaan pidä ajatella, että mukaan pitäisi ottaa puhdistusliinoja mukaan poskisuudelmajälkien pyyhkimistä varten, sillä yleensä paikalliset suutelevat poskelle vain omia hyviä tuttujaan ja läheisiään, eivätkä lähde huulet edessä tervehtimään maan vieraita. Tietenkin puhdistusliinat voivat olla hyödyksi matkalla monessa muussa tapauksessa, vaikkapa käsien pyyhkimistä varten, joten liinat kannattaa pakata mukaan.

Kädenpuristusten on havaittu välittävän paljon enemmän bakteereja kuin poskisuudelman, joten jälkimmäistä tervehdystapaa jopa kannattaa suosia hyvien ystävien kesken. Kosketus halaamisen muodossa tekee ihmiselle hyvää, sillä se vapauttaa oksitosiineja, jotka hillitsevät stressiä.

Vapaudu saavuttamisesta
Harva vanhuusiän saavuttanut toivoo viettäneensä enemmän aikaa töissä.
Olet ehkä kuullut eteläamerikkalaisen kansantarinan liikemiehestä ja kalastajasta.

Liikemies saapuu hermolomalle etelään ja rannalla istuessaan kohtaa kalastajan, joka on juuri tulossa vesiltä saaliineen. He alkavat jutella ja liikemies kysyy, mitä kalastaja tekee loput päivästä. Kalastaja kertoo menevänsä kotiin ja viettävänsä aikaa perheensä sekä ystäviensä kanssa, eli ihan vain nauttivansa hetkestä ja elämästä.

Liikemiehen on vaikea käsittää tällaista päiväjärjestystä ja kalastajan prioriteetteja. Hän alkaakin jakaa omia ajatuksiaan kalastustoiminnan tehostamisesta. Hetkessä hän luo monivuotisen suunnitelman, jonka on tarkoitus auttaa kalastajaa saavuttamaan vakaat huipputulot. Kalastaja kuuntelee liikemiestä, nyökkäilee ja kysyy vain: “Ja mitä sitten tapahtuu?” Liikemies yrittää parhaansa mukaan vakuuttaa kalamiehen suurien numeroiden saavuttamisen välttämättömyydestä, mutta kalamies vain jatkaa samaan malliin ja kysyy, mitä liikemies luulee saavuttavansa kunkin vaiheen jälkeen.

Liikemiehen lopulliseksi tavoitteeksi paljastuu tietyn varakkuuden tason saavuttaminen ja eläkkeelle jääminen. Kalastaja kysyy viimeisen kerran: “Ja mitä sitten tapahtuu?” Liikemies maalailee idylliä, jossa hän viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa, kuuntelee musiikkia, rentoutuu ja nauttii elämästä.

Tarina loppuu siihen, että kalastaja kysyy hämmentyneenä: “Niin. Eli sitäkö, mitä minä teen nyt?” Tarina ei kerro, mitä liikemies vastasi tapaamaalleen kalastajalle, eikä sitä, muuttiko tämä kohtaaminen hänen ajatusmaailmaansa. Pitikö hän kalastajan suhtautumista työhön kenties typeränä? Saivatko hänen hermonsa tarvitsemansa levon vai jäikö häntä vaivaamaan typerä kalastaja liian rentoine asenteineen? Onneksi me lukijat voimme rauhassa pohdiskella tätä kohtaamista ja sen herättämiä ajatuksia.